Kokoelman pelastaminen konservaattorin näkökulmasta

Vahinkoihin liittyvissä suomalaisissa sanonnoissa on paljon kiteytynyttä viisautta. ”Vahinko ei tule kello kaulassa” tai ”Vahingon veräjällä ei ole vartijaa” kuvastavat hyvin myöskin Helsingin yliopiston Viikin maatalousmuseossa joulukuussa 2015 tapahtuneita vesivahinkoja. Tässäkään tapauksessa vesivahingon aiheuttanut vanha viemäriputkisto ei tukkeutumisestaan ilmoitellut siten, että ennakoiviin toimenpiteisiin olisi voitu ryhtyä. Museorakennuksen lämmitysjärjestelmän vaarallisuutta vesivahinkotilanteessa ei ennen näitä vesivahinkoja ollut tarvetta pohtia. Vahingolla ei ollut lähestyneen joulun lomasesongin vuoksi heti paikalle ilmaantunutta kokoelman ”vartijaa”.

Vesivahinko tuli tietoon tammikuun loppupuolella, jolloin Yliopistomuseon työntekijä kävi rutiinikäynnillä Maatalousmuseolla. Joulukuisten vesivahinkojen museorakennuksessa aikaansaama lähes trooppinen ilmasto oli kumuloinut tammikuun loppupuolelle mennessä massiivisen kosteus-/homeongelman jollaista monikaan suomalainen museoammattilainen ei ole aikaisemmin nähnyt.

Omaa suhtautumistani konservointityöhön ja elämään ylipäänsä kuvastaa sanonta ”yrittänyttä ei laiteta”. Vaikka sanonta merkitsee sanatarkasti, että yrittänyttä ei moitita, ymmärrän sen kuitenkin peräänantamattomuuden merkitystä korostavaksi: aina kannattaa yrittää (Lähde: Anneli Räikkälä: Panna ei ole pannassa. Kielikello 2/1992). Jos konservaattorina luovuttaa tai antaa periksi, kulttuuriperinnöltä katoaa tulevaisuus ja se menetetään. Omassa ammatissani olen tämän periksiantamattomuuden palkitsevuuden monet kerrat havainnut. Epätoivoisessa kunnossa olevasta esineestä rakentuu konservoimalla kohtuukuntoinen esine, jossa saavatkin näkyä menneisyys ja elämä; myös esineen omistajan mielestä. Näitä elämän jälkiä me museoammattilaiset kutsumme kulttuurihistoriallisiksi kerroksiksi.

Sain soiton Yliopistomuseon kokoelmapäälliköltä Jaana Tegelbergiltä tammikuun 2016 loppupuolella. Hän kertoi minulle vesivahingosta, ja sovimme tapaamisen Maatalousmuseolle. Esineistön kunto näytti erittäin huolestuttavalta. Kaikissa esillä olleissa esineissä oli havaittavissa aktiivista homekasvustoa. Kasvustojen eroavaisuuksista johtuen oli syytä epäillä useiden mikrobien käynnistäneen biohajottamisprosessin esineiden pinnalla. Käynnin yhteydessä päädyimme Yliopistomuseon edustajien kanssa ratkaisuun, jossa yrittäisimme pelastaa ”sen mikä vielä pelastettavissa oli”. Tästä tapaamisesta maatalousmuseolla käynnistyi kokoelmien pelastamisen suunnittelun prosessi. Itse pelastustyön suunnitteluvaihe mukaan lukien puhdistamisessa käytettävän hallirakennuksen suunnittelemisen kesti 2-3 kuukautta ja hallin rakennuslupa saatiin noin kolmen kuukauden kuluttua tästä. Projektin suunnitteluvaiheessa tehtiin museorakennuksessa myös ensitoimenpiteinä rakennuksen vetyperoksidikaasutus ja ilmanvaihdon tehostaminen. Näillä ensiaputoimenpiteillä onnistuttiin pysäyttämään homeen aktiivinen kasvu ja kuivattamaan esineiden pinnalla kasvanut home pölymuotoon. Kokoelman puhdistamisessa käytetyn hallin rakentamisessa kesti noin 3 viikkoa. Esineistön varsinainen puhdistaminen, luettelointi ja pakkaaminen välivarastointiin kesti hieman yli 4 kuukautta.

Yliopistomuseo Orastaa Wirilander 14032017_1

Konservaattori Heidi Wirilander perehdyttämässä Helsingin yliopistomuseon projektityöntekijöitä Maatalousmuseon esineistön pintapuhdistamiseen. Valokuva Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Konservaattorin työssä olen myös tottunut siihen, että absoluuttisia onnistumisia tai epäonnistumisia ei ole, koska tehtyjen konservointitoimenpiteiden vaikutuksia kulttuuriperintöön ja sitä hajottaviin biologisiin, fysikaalisiin ja kemiallisiin voimiin on mahdotonta ennakoida siirryttäessä konservointitapauksesta toiseen. Niin kauan kun asioita ei täysin tutkita onnistumisten tasoa ei tarkasti tiedetä. Kulttuuriperinnön konservointiprosessi on aina kontekstisidonnainen tapahtuma, jossa osia aikaisemmin tutkitusta tiedosta ja käytetyistä menetelmistä sovelletaan käytäntöön jonkin esineen tai esineryhmän kohdalla. Uusien käytäntöön sovellusten vaikutuksia ei oman kokemukseni ja tekemäni tutkimustyön perusteella voi ennakoida tarkasti. Tiedon tavoittaminen edellyttää aina tieteellistä tutkimusta.

Syvällinen teoreettinen ja kokemuksellinen osaaminen mahdollistavat onnistumisen. Viikin maatalousmuseon kaltaisessa pelastusprosessissa tarvittiin eri alojen asiantuntijoiden tiivistä yhteistyötä. Onnistuneeseen projektiin tarvittiin oman konservaattorin ja tutkijan työpanokseni lisäksi niin Yliopistomuseon ja yliopiston tila- ja kiinteistökeskuksen asiantuntijoita kuin vahinkosaneerausalan yrityksen Danotec Oy:n osaamista.

Yliopistomuseo Orastaa Wirilander 14032017_2

Esineiden hiilidioksidipuhdistamisen kokeilu alkamassa puhdistamishallissa. Valokuva Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Yksinomaan teoreettisen tiedon pohjalta rakentuvat ratkaisut eivät useinkaan sellaisenaan toimi ilman käytännön tarpeiden pohjalta tehtyjä muutoksia. Nämä käytännön pohjalta esiin nousseet muutostarpeet koskivat niin esineiden puhdistusprosessia kuin koko puhdistushallin teknisiä ja rakenteellisia ratkaisuja. Suunnittelin esineistön puhdistamisprosessin aikaisemman tutkimustiedon sekä teoreettisen ja kokemuspohjaisen osaamiseni pohjalta. Onneksi tämä projekti tarjosi riittävän pitkän ajallisen perspektiivin, että jo puhdistamisprosessin alkuvaiheista asti pystyin jatkokehittämään puhdistustyötä siten, että puhdistamistyön lopputulokset näyttivät onnistuneilta vielä n. kuukaudenkin jälkeen, kun esineitä oltiin luetteloimassa ja pakkaamassa välivarastointiin.

NCC korjausrakentamisen työntekijät puolestaan toimivat hienojen käytännön ratkaisujen luojina puhdistusprojektin aikana niin suurikokoisimpien esineiden siirroissa kuin puhdistushallin toimintakunnon ylläpidossa projektin loppuun asti. Ilman heidän toteuttamiaan käytännön ratkaisuja työskentely sääsuojarakenteisessa puhdistushallissa elokuusta joulukuulle olisi ollut hyvin vaikeaa.

Yliopistomuseo Orastaa Wirilander 14032017_3

Miia Pitkäranta Vahanen Oy:stä ottamassa pintamikrobinäytteitä puhdistamattomista esineistä. Valokuva Heidi Wirilander / Helsingin yliopistomuseo.

Onneksi tuhoutuminen ei lopulta kohdannut merkittävintä osaa Viikin maatalousmuseon kokoelmasta. Noin 1500 esinettä onnistuttiin puhdistamisen seurauksena säilyttämään. Viikin maatalousmuseon onnettomuus on malliesimerkki siitä, miten vaativat ja mahdottomilta tuntuvat ammatilliset haasteet voivat hyvissä olosuhteissa kehittää lopputuloksen, joka uudistaa niin toimialan käytäntöjä kuin aikaisempaa tutkimustietoa.

Yliopistomuseo Orastaa Wirilander 14032017_4

Projektityöntekijät seuraavat tarkkana, kun konservaattori Heidi Wirilander ohjeistaa kuinka lasinegatiivi puhdistetaan. Valokuva Jenni Luonuankoski / Helsingin yliopistomuseo.

Ei niin hyvää, ettei laiteta, ei huonoa, ettei kiitetä. Vielä emme tiedä tulevatko projektin aikana kokoelman pelastamiseksi tehdyt esineistön puhdistamistoimenpiteet myöhemmässä vaiheessa aiheuttamaan muitakin säilyttämiseen liittyviä haasteita kuin kosteisiin olosuhteisiin joutuessaan homeen kasvun uudelleen aktivoituminen. Aihetta ja kokoelman myöhempiä vaiheita tutkimalla näistä pitkäaikaisemmista vaikutuksista voidaan saada kuitenkin lisää arvokasta tietoa.

Blogitekstin kirjoittaja on konservointialan yrittäjä ja tohtorikoulutettava Heidi Wirilander. Hän tutkii kulttuuriperintökokoelmien pelastus- ja jälkihoitotyötä väitöstutkimuksessaan.

Talvilomatunnelmissa

Minkälaista maatalousmuseossa on talvilomaviikolla? Riippuu näkökulmasta. Jos menet näyttelyyn, talvilomaviikko näyttää elävältä ja hetkittäin jopa vilkkaalta. Erityisesti liikkeellä on lapsia vanhempineen tai isovanhempineen. Jokainen tutkii omia kiinnostuksen kohteitaan. Yksi etsii näyttelyyn piiloutuneita tonttuja, toinen tutkii traktorivanhusta, kolmas tunnelmoi keittiössä.

dav

Kotitonttu Koistinen sai talvilomalla fanipostia.

Jos sen sijaan kurkistat talvilomaviikolla museon toimistoon, on näky aivan toisenlainen. Työpisteitä on enemmän tyhjänä kuin miehitettynä, sillä talviloma se on museolaisellakin. Niinpä työ uuden näyttelyn ja Viikin kokoelman siirron ympärillä on ollut normaalia rauhallisempaa.

Talvilomaviikon kohokohta oli Helsingin yliopistomuseon väen vierailu maatalousmuseolla. Mukana oli Viikin kokoelman pelastamiseen osallistuneita työntekijöitä. Samalla Yliopistomuseolle luovutettiin Kulttuurikuokka, joka annettiin tunnustuksena niistä toimista, jotka museo on tehnyt Viikin maatalousmuseon kokoelman pelastamiseksi ja uudelleensijoittamiseksi.

dsc_5490

Homeinen juttu

Tammikuussa 2016 Helsingin yliopistomuseon projektisuunnittelija kävi tekemässä rutiininomaisen tarkistuskäynnin yleisöltä suljettuna olleen Maatalousmuseon tiloissa Viikissä. Hän havaitsi järkytyksekseen, että rakennus oli sisältä painajaismaisessa kunnossa: sekä museoesineiden päällä että seinillä kasvoi rehevä homekasvusto. Mitä ihmettä oli tapahtunut?

orastaa_tegelberg1

Hometta Maatalousmuseon katossa. Kuva Juha Kurki.

Viikin maatalousmuseo siirrettiin yliopiston maatalous-metsätieteelliseltä tiedekunnalta Yliopistomuseon hallintaan 2012 museota osa-aikaisesti hoitaneen henkilön jäätyä eläkkeelle, ja resurssipulan vuoksi Maatalousmuseo on ollut suljettuna siitä lähtien. Jussi Paatelan 1930-luvulla suunnittelemassa museorakennuksessa oli kattava valikoima esineistöä 1700−1900-luvuilta maatalouteen ja sen sivuelinkeinoihin liittyen. Kokoelman perustana on Gösta Grotenfeltin keräämä aineisto. Grotenfelt toimi Mustialan maanviljelys- ja meijeriopiston johtajana 1800-luvun lopulla ja Helsingin yliopiston maanviljelysopin professorina 1900-luvun alussa. Kyseessä on kansallisesti äärimmäisen arvokas kokoelma, jolla on myös kansainvälistä merkitystä.

Homeeseen palatakseni: seurasi hätääntynyttä asian selvittelyä yliopiston Tila- ja kiinteistökeskuksen kanssa. Kävi ilmi, että joulukuussa tiloissa oli ollut kaksikin vesivahinkoa puiden juurten rikottua maan alla kulkevan putken. Tieto ei jostain syystä ollut kulkenut Yliopistomuseoon saakka. Maatalousmuseon rakennuksessa on tuloilmalämmitys, joka kuljettaa lämmintä ilmaa ylipaineistetusti tuloilmasäleiköiden kautta museorakennukseen. Tammikuun alun kovat pakkaset jäädyttivät kosteuden ovenrakoihin niin, että rakennuksesta tuli täysin ilmatiivis. Kehittynyt kosteus pääsi tekemään tuhojaan todella tehokkaasti.

orastaa_tegelberg2

Umpeen jäätyneet ulko-ovet Maatalousmuseolla tammikuussa 2016. Kuva Juha Kurki.

Tapahtuneesta tehtiin vahinkoilmoitus vakuutusyhtiöön, ja Yliopistomuseolla alettiin kuumeisesti miettiä, miten tästä selvittäisiin. Erityisen haastavaksi tilanteen teki vielä se, että yliopistolla oli käynnissä yt-neuvottelut ja oli ehdoton rekrytointikielto. Irtisanomisia myöhemmin keväällä tulikin; Yliopistomuseon vakinaisesta henkilökunnasta sai lähteä kolmannes – kaikki määräaikaiset kokoelmatyöntekijät olivat joutuneet lopettamaan jo edellisen vuoden lopussa.

Konservaattori Heidi Wirilander kutsuttiin tutkimaan tilannetta. Yhteistyössä konservaattorin ja HY:n tila- ja kiinteistökeskuksen kanssa alettiin suunnitella toimia Maatalousmuseon kokoelman pelastamiseksi. Projektiin rekrytoitiin museossa aikaisemminkin määräaikaisissa työsuhteissa olleita museoammattilaisia henkilöstövuokrausfirman kautta.

orastaa_tegelberg3

Homeen peittämä eväslaukku, mäyrän nahkaa ja turkista. Kuva Susanna Hakkarainen.

Projektisuunnittelijan ohjauksessa tämä ns. pelastustiimi alkoi tehdä esineiden taustaselvitystyötä. Ihan aluksi kaikki arkistot ja kortistot siirrettiin museorakennuksesta vetyperoksidikäsittelyyn, josta ne kuljetettiin museon työskentelytiloihin, ja projektityöntekijät skannasivat ne hengityssuojaimin varustautuneina. Yliopistolla on Viikin alueen laboratorioissa käyttökokemusta vetyperoksidikaasutuksesta. Sellainen päätettiin tehdä myös museorakennuksen sisällä, koska esineistön puhdistamiseen ei heti ollut mahdollisuutta. Rakennuksen kaasutuksella ja väliaikaisen ilmanvaihdon rakentamisella saatiin homekasvu pysähtymään. Suojavarusteisiin pukeutuneet pelastustiimiläiset aloittivat alkuinventointikuvaukset museossa.

Työskentelytiloiksi alettiin suunnitella konservaattorin ehdotuksen pohjalta museorakennuksen viereen pystytettävää sääsuojatelttaa. Sitä varten Helsingin kaupungilta haettavaa toimenpidelupaa jouduttiin odottamaan useita kuukausia. Varsinaiseen puhdistusprojektiin päästiin käsiksi vasta elokuussa, eli 8 kuukautta vesivahingon tapahtumisen jälkeen. Sääsuojateltassa oli kolme osiota: alipaineistettu halli 1 esineiden mekaaniseen puhdistukseen, halli 2 kaasutuskäsittelyyn ja halli 3 valokuvaamiseen, inventointiin ja pakkaamiseen. Halli 1 oli alipaineistetun yhdyskäytävän kautta yhteydessä museorakennukseen, ja yhdyskäytävän yhteyteen rakennettiin erillinen koppi liuotinpuhdistusta varten. Lisäksi telttojen vieressä oli sosiaalitilana toimiva työmaakoppi.

orastaa_tegelberg4

Projektityöntekijät suojavarusteissaan museorakennuksessa esineiden siirtoa työskentelyhalleihin valmistelemassa. Kuva Helsingin yliopistomuseo / Jenni Luonuankoski.

Keväällä Suomen maatalousmuseo Sarka tarjoutui ottamaan kokoelmiinsa puhdistetun Maatalousmuseon kokoelman, mikä sopi tilakustannuksia vähentävälle yliopistolle mainiosti. Kokoelman siirtämisestä tehtiin syksyllä aiesopimus. Suurin osa Maatalousmuseon kokoelmasta odottaa Yliopistomuseon väistötiloissa uuden Loimaalle toteutettavan rakennuksen valmistumista. Joitakin esineitä kokoelmasta lahjoitettiin myös muille museoille, kuten esimerkiksi tervanpolttoon liittyvä aineisto, joka meni Suomen metsämuseo Lustoon Punkaharjulle.

orastaa_tegelberg5

Projektityöntekijä Sanna-Mari Niemi pakkaa inventoitua esinettä työskentelyteltassa. Kuva Helsingin yliopistomuseo / Jenni Luonuankoski.

Tavoitteeksi oli asetettu, että noin 1500 esinettä puhdistetaan, ja tuohon tavoitteeseen loppukesän ja syksyn kuluessa päästiinkin. Kokoelmassa oli paljon huonokuntoisia esineitä, kaksoiskappaleita, esineitä ilman kontekstitietoja ja esineitä, joiden materiaaleista hometta on vaikea puhdistaa, joten poistojakin tehtiin aika lailla. Tammikuussa 2017 teltta purettiin, projektikoordinaattori viimeisteli projektin ja rakennus tyhjeni kokonaan viimeisten poistojenkin lähdettyä tiloista. Urakka oli melko lailla valmis Ylipistomuseon osalta.

Tämä oli Yliopistomuseon kokoelmapäällikkö Jaana Tegelbergin kuvaus Maatalousmuseon homepuhdistusprojektin vaiheista. Projektissa mukana olleet jakavat lisää kokemuksiaan tulevissa blogipostauksissa – esimerkiksi siitä, millaista on tehdä museotyötä kissojen ja lintujen kanssa…

Ps. Tiesittekö, että sanonta olla takapajulla merkitsee alkujaan reessä perimmäisenä istuvaa, sillä hänen istuinpaikkansa alla oli takimmainen paju, joka kannatti reen kansilautoja. Yliopistomuseon pelastustiimi oppi syksyn aikana, että kielessämme on monia agraaritalouden piiristä olevia sanontoja ja käsitteitä, joiden alkuperäinen merkitys on ehkä jo unohtunut.

Tien avaajat

Jonkun on aina oltava ensimmäinen. Viikin maatalousmuseon kokoelman siirrossa Suomen maatalousmuseo Sarkaan tietä avasivat neljä traktoria ja höyrykoneen kattila. Tiukasti niiden vanavedessä saapuivat museon kirja- ja kuvakokoelmat. Kiitos Helsingin Yliopistomuseon ja Teollisuusmuutot Oy:n kaikki sujui hyvin.

kuva1eh-002

Paperiaineistot mahtuivat juuri ja juuri pakettiautoon.

Vanhat rouvat IH Deering (90-v) ja IH Farmall F-30 (80-v) pääsivät heti konehallin näyttelytiloihin, kun taas vireät eläkeläiset Fordson Major (67-v) ja Valmet 20 (57-v) siirtyivät huoltohalliin. Kirjat ja muu paperitavara kannettiin tutkijahuoneeseen läpikäyntiä ja alustavaa luettelointia varten. Onneksi Helsingin Yliopistomuseon ammattitaitoinen henkilökunta on tehnyt suur-urakan ja järjestänyt suurimman osan aineistoista valmiiksi.

kuva2-jh-002

IH Farmall F-30 saapuu uuteen kotiin.

Tästä Saran väen työ vasta alkaa. Aineistot käydään läpi, uuteen näyttelyyn soveltuva seulotaan esiin ja digitoidaan. Viikin maatalousmuseon esinekokoelma odottaa vielä Helsingin Yliopistomuseon varastossa sitä päivää, kun uusi näyttelyhalli voidaan ottaa käyttöön ja näyttelyn rakentaminen on siinä pisteessä, että esineet voidaan tuoda sinne.

 

Eteenpäin! sanoi

Kokoelmapäällikkö

TAAS MENNÄÄN!

Näyttelytilaan astuessa aistin ensimmäisenä vihreän värin. Seuraavaksi kuulen linnun laulun. Tuntuu, kuin olisin tullut kutsutuksi tarinaan. Yhdeksän kuukauden avoinna olon jälkeen Maatalouden aika –perusnäyttelyymme astuminen tuntuu minusta samalta kuin näyttelyn juuri valmistuttua; pääsyltä mukaan kertomukseen.  Se on hyvä tunne, sillä muuten näyttely on jo meille museolaisille arkipäiväistynyt.

Maatalouden aika –näyttelyn tekeminen oli hurja ponnistus, jonka lopputuloksen museokävijät ovat ottaneet positiivisesti vastaan. Kiitos, että olette runsaslukuisena käyneet katsastamassa uutta perusnäyttelyämme!

dsc_0047-002

Teppo Korhonen esittelemässä Viikin maatalousmuseota sarkalaisille kesäkuussa 2011

Tiukka työtahti museolla jatkuu, sillä uusi suuri kokoelma- ja näyttelyprojekti on jo lähtenyt liikkeelle. Viikin maatalousmuseon esinekokoelma on siirtymässä Suomen maatalousmuseo Sarkaan.

Viikin Maatalousmuseo ja sen kokoelma ovat nykyisellään osa Helsingin yliopistomuseota. Viikin museossa tapahtunut putkirikko ja sitä seuranneet homeongelmat sinetöivät museon kohtalon: kokoelmalle oli löydettävä uusi koti.  Sarka valtakunnallisena maatalouden erikoismuseona on luonnollinen uusi sijoituspaikka.

Kokoelman siirto ei käy sormia napsauttamalla. Helsingin yliopistomuseolla on uurastettu vaivoja säästämättä asian parissa jo pitkään. Siellä on muun muassa suunniteltu ja toteutettu kokoelman pelastusprojekti, joka lienee lajissaan yksi Suomen laajimpia. Yliopistomuseon väellä on hankkeen parissa riittänyt aikataulutettavaa, selvitettävää, sumplittavaa ja sovittavaa yllin kyllin. Sarka-museon päässä on puolestaan jo aloitettu kokoelman vastaanoton ja luetteloinnin sekä kokoelmasta koottavan näyttelyn suunnittelu. Kokoelmaa varten museon tontille rakennetaan uusi hallirakennus, jonka pitäisi valmistua ensi vuonna.

Viikki-hanketta pääset seuraamaan tämän blogin kautta.

kysely-002

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlinta näkyy tietenkin myös meillä maatalousmuseolla. Uusi perusnäyttelymme on osa virallista Suomi 100 –ohjelmaa, samoin huhtikuussa avautuva juhlavuoden hengessä tehtävä näyttelymme, joka kantaa työnimeä Yhdessä. Sarka on yhteistyökumppanina mukana monenlaisissa Suomi 100 –tapahtumissa, kuten esimerkiksi Loimaan kaupungin luentosarjassa.

Museon aulassa on parhaillaan ”muistojen laari”, johon voi jättää omia kirjoitettuja muistojaan erityisesti maanviljelyyn ja yhdessä tekemiseen liittyen. Muistoja voi jättää laariin myös museosta saatavien lomakkeiden avulla. Juuri nyt lomakkeen kysymykset liittyvät erityisesti työn lomassa vietettyihin kahvitaukoihin. Muistonsa voi jakaa museolle myös sähköpostilla osoitteeseen elsa.hietala@sarka.fi. Kerättyjä muistoja pyritään hyödyntämään museossa juhlavuoden aikana monin tavoin. Toivottavasti materiaalia kertyy niin paljon, että siitä piisaa tämän bloginkin sisällöksi.

Taas mennään, toteaa
näyttelyamanuenssi Iina

Vauhdikasta menoa

Maatalouden aika –näyttely on nyt ehtinyt reilun kuukauden ikäiseksi. Ensimmäinen kuukausi olikin varsin vauhdikas, kun useat sadat koululaiset kiersivät näyttelyä niin oppaiden johdolla kuin omatoimisesti. Onneksi käsikivet eivät käytössä kulu ja leikkuupuimurin hytti ottaa vastaan kuljettajan toisensa jälkeen.

Nukkepienoismalleista koululaiskierroksilla kiinnostavin oli heinätöitä kuvaava pienoismalli. Toki sen äärellä jouduttiin usein miettimään, mitä pienoismallin hahmot oikein tekevät. Yhdellä kierroksella opas sai vastata kysymykseen: ”Miksi noi rakentaa joulukuusia?”

31052016iw (9) muok

Myös hyvin asiantuntevia keskusteluja museoesineiden vierellä on käyty. Kolmasluokkalaiset maatilan pojat pohtivat, kuinka kauan nykyisen laajuisten peltojen kyntäminen yksisiipisellä ja härkävetoisella auralla kestäisi. Totesivat, ettei siitä loppua tulisi.

Myös nykymaataloudessa on riittänyt ihmettelemistä. On robotteja ja koneetkin niin suuria, että näyttelyyn mahtuu vain paloja kokonaisista koneista. Yhdeltä koululaisryhmältä opas kysyi, minkälaista maatalous heidän mielestään nykyisin on. Lapsijoukosta kuului puoliääneen mutistu vastaus: ”Raakaa bisnestä!”

 

Iloisena,
museolehtori

Maatalouden aika on auki!

Eilen Suomen maatalousmuseo Sarkaan virtasi väkeä tasaisena nauhana. Oli aika avata uusi perusnäyttelymme. Kutsuvieraat kuuntelivat museosäätiön hallituksen puheenjohtaja Olavi Ala-Nissilän tervehdyssanat, kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallion avaussanat ja museonjohtaja Teppo Viholan puheenvuoron kiinnostuneina. Vielä suuremmalla mielenkiinnolla tutustuttiin uutukaiseen näyttelyyn. Museon henkilökunta keskittyi lähinnä näyttämään edes jotenkuten skarpilta 🙂

Tässä muutamia kuvia eilisestä tunnelmasta, lisää löytyy museon Facebook-sivulta.

webDSC_3109

webDSC_3121

webDSC_3131

webDSC_3156

webDSC_3177

webDSC_3140

webDSC_3186

Väsyneenä, mutta huojentuneena,
näyttelyamanuenssi