Maisema on kauniisti verhoutunut lumeen, mutta museon tiloissa ja myös pihamaalla aherretaan tulevaa näyttely- ja toimintatilan rakentumista varten. Museon pihamaalla rakennustyöt ovat päässeet mukavasti alkuun. Viikki-hallin tuleva paikka alkaa hahmottua maisemasta ja on hienoa seurata rakennustyön etenemistä.
Uuden näyttelyhallin rakennuttajana toimii Senaatti-kiinteistöt ja urakoitsijana on SG-Rakentajat Oy. Museon sisällä henkilökunta puolestaan ahkeroi näyttelynsuunnittelun parissa, johon kuuluu monta vaihetta ennen näyttelyn valmistumista. Rakennuksen valmistuminen ajoittuu kesälle ja uusi näyttelytila avautuu yleisölle loppusyksystä.
Viikki-hallin peruskiven muuraus pidetään tiistaina 19.12. klo 18. Tilaisuudessa peruskiven muuraa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ja tilaisuudessa kuullaan puheita muun muassa maatalouden ja ruuantuotannon historiasta ja tulevaisuudesta sekä Viikin kokoelman historiasta. Ohjelman jälkeen tarjolla on joulupuuroa ja glögiä. Kaikki ovat tervetulleita juhlistamaan uuden näyttelyhallin peruskiven muurausta. Sydämellisesti tervetuloa!