Viikki-halliin tulevan näyttelyn suunnittelutyöt ovat olleet käynnissä jo hyvän aikaa. Suuret linjat on hahmoteltu, ja sisältökokonaisuuksia ja osastojen konkreettista toteutusta muotoillaan ahkerasti eteenpäin. Useissa osioissa toteutus hakee vielä muotoaan, mutta muutamissa sävelet alkavat olla jo selvempiä. Esimerkiksi suomalaiset pihatyypit esitellään näyttelyssä multimedian avulla. Toteutus vaatii tekstejä, valokuvia sekä piirroksia.

Kauppilan umpipiha työn alla.
Näyttelyä tuotettaessa ikuisena haasteena on näyttelytekstien määrän pitäminen aisoissa. Museokävijän kannalta on useimmiten mukavampaa, jos luettavaa ei ole ylettömän paljon, mutta vähäisemmät määrät tekstiä voivat tarkoittaa myös vähäisempää määrää tietoa. Kuvien ja piirrosten avulla voidaan karsia luettavien tekstien määrää rokottamatta näyttelyn välittämän informaation määrää. Piirroksesta voi olla suuri apu monimutkaista asiaa selitettäessä. Lisäksi piirroskuva voi pelastaa, kun tarpeeksi laadukasta valokuvaa ei ole saatavilla. Piirroksilla voidaan myös elävöittää kerrontaa ja piristää näyttelyn ilmettä.

Luonnoksia henkilöhahmoista multimediaa varten.
Hyvä kuva voi selittää sanallisesti monimutkaisen asian muutamalla silmäyksellä. Hyvän kuvan työstäminen onkin sitten eri juttu. Kaikkia kuvia ei taitavinkaan piirtäjä pysty suoralta kädeltä sutaisemaan, vaan kuvan suunnittelu ja toteutus voi vaatia joskus paljonkin taustatyötä. On hankittava tietoa ja tutkittava kirjallisia ja kuvallisia lähteitä aiheesta. On mietittävä toteutusta kokonaisvaltaisesti. Miten asian saisi parhaiten esitettyä kuvallisesti? Millaista kuvakulmaa kannattaisi käyttää? Millaista tyyliä tavoitellaan? Entä värit?

Hieman taustamateriaalia kuvitustyön tueksi.
Tutkija-graafikko