Marraskuun alkupuolella pieni joukko sarkalaisia vieraili kansainvälisillä museo- ja näyttelytekniikan MUTEC-messuilla Leipzigissa. Tähtäimessämme oli kartoittaa erityisesti näyttelyvalojen ja kosketusnäyttöjen tarjontaa, mutta myös haistella mitä uutta museo- ja näyttelytekniikan saralla on maailmassa tarjolla.
Päällimmäisenä messutarjonnasta jäi käteen tunne siitä, että museokentällä toimivaksi todetut uutuudet löytävät yllättävänkin nopeasti tiensä käyttöön. Esillä olleista teknisistä ratkaisuista miltei kaikki olivat sellaisia, joihin olimme muodossa tai toisessa voineet tutustua jo jossain museossa. Luotto omaan kontaktikenttään ja vertaisverkostoon kasvoi entisestään.
Messuvierailun lisäksi ehdimme tutustua Grassi -museoihin Leipzigissa ja Deutsches Historisches Museumiin Berliinissä. Molemmat museokokonaisuudet ovat suuria pitäen sisällään tuhansia näyttelyobjekteja ja hurjasti asiaa. Kiinnostavien esineiden ja näyttelyteemojen lisäksi meidän katseemme kohdistui kuitenkin myös moneen muuhun: vitriineihin, valaistukseen, muuhun käytettyyn näyttelytekniikkaan ja tekstien sijoitteluun. Näyttelyvahdit saivat kohotella kulmiaan, kun esillä olevien esineiden sijaan osoittelimme toisillemme valoja ja näyttelyiden kulumakohtia tai tutkailimme nenä kiinni lasissa vitriinin ilmanvaihtoaukkoja.
Uutta näkökulmaa näyttelytuotantoon toi Deutsches Historisches Museumissa esillä ollut Eurooppa ja meri –näyttely, jossa näkö- ja kuulorajoitteiset museovieraat oli otettu huomioon kautta linjan laajuudessa, jota harvemmin kohtaa.
Arkiaherruksessa jo tiukasti kiinni,
näyttelyamanuenssi